Casapuistola.fi

– juttuja omakotitalon rakentamisesta ja elämästä sen ympärillä

Puunkaato omalta tontilta

Ensimmäinen asia jonka tontilla voi tehdä ostamisen jälkeen on puiden kaataminen omalta tontilta. Tämä on yksi selkeimmistä hommista, jonka voi itsekin tehdä – ainakin pienempien puiden osalta. Suurempien puiden kaataminen kannattaa jättää ammattilaisille, jotta ne kaatuvat varmasti oikeaan suuntaan eikä naapuritalojen päälle.

Puiden kaato on aina luvanvaraista toimintaa, joten omalta rakennustontilta ei voinut puita lähteä kaatamaan ennen kuin saimme rakennusluvan rakennusvalvonnasta. Onneksi naapureiden kanssa saatiin sovittua rajalle jääneiden puiden poistosta.

Helsingissä, kun tontit ovat yleensä pieniä, niin oman tontin rajalla olevat puut voivat helposti kaatua väärään suuntaan.

Kun aloittaa kaatamisen pienemmistä puista itse, niin ei tarvitse maksaa niin monen suuremman puun kaatamisesta. Puiden ja pensaiden karsiminen tontilta antaa myös paremmin tilaa isojen kaatamiselle.

Polttopuiden tekeminen moottorisahalla ja kirveellä

Samalla tuli tehtyä ensimmäiset polttopuut suunnittilla olevaan takaan, kunhan pilkotut puut vaan suojaa hyvin koko rakennusprojektin ajaksi. Polttopuiden varastointia varten tuli rakennettua pieni katos vuokralavasta ja vihreästä pressusta.

Ihan pelkällä kirveellä ei tullut puita kaadettua, vaan hommaan tuli hommattua ensimmäinen oma moottorisaha. Puun kaataminen moottorisahalla oli mukavaa hommaa ensikertalaisellekin, kunhan vaan varmisti että puunkaato lovi oli oikeaan suuntaan. Kerran meinasi pienempi vino puu kaatua väärään suuntaan, mutta siihen auttoi puunkaatotaljana toiminut naru.

Isojen puiden kaatamisesta teimme pienen kilpailutuksen paikallisten yrittäjien kesken. Metsurin tuntihinta ei kuulostanut liian pahalta, kun miettii kuinka monta asiaa voi mennä pieleen isojen korkeiden puiden kaatamisessa. Ammattilaisilla on myös oikeat puunkaato välineet, kuten taljat, puunkaatotunkit ja kiilat sekä tarpeeksi isot ja tehokkaat moottorisahat turvalliseen leikkaamiseen.

Puita oli sen verran paljon omalla tontilla, että oksien karsimisessa olisi ollut liikaa hommia itselle töiden jälkeen. Meillä kävi hyvä tuuri, kun puunrunkojen karsintaan metsureilla oli hommaan tarkoitettu metsäkone. Lähinnä tämä nopeutti heidän hommia, kun töistä oli sovittu kiinteähintainen keikka.

Kaikki puut oli kaadettu ja nostettu pinoon muutamassa päivässä tontilta. Kantoja ei tarvinnut tässä vaiheessa jyrsiä pois maasta, koska ne kaivetaan ylös maatöiden ohessa isolla kaivurilla. Kantojen hävittäminen ei ole halpaa, koska ne pitää viedä niiden hävittämiseen tarkoitettuun paikkaan. Maaurakoitsija onneksi tiesi heti minne kannot voi kuljettaa, joten itse ei tarvinnut kantojen poistosta huolehtia.

Kyselin myös haluaisiko joku metsäyritys ostaa tontilta kaadetut puut, mutta niitä oli liian vähän. Kaatamisen jälkeen huomasin, että rungot olivat myös aika mätiä ja eivät olisi kelvanneet muillekaan kuin polttohakkeeksi.

Onneksi puiden oksat ja kaikki pienemmät risut tuli hakemaan ilmaiseksi haketta tarvinnut yritys. Niitäkin olisi ollut yksi iso kuorma-autollinen kuljetettavaksi ja kippimaksut kaatopaikalle myös päälle.

Omalta tontilta kaadetut puut tulevat vielä myöhemmin antamaan paljon lämpöä talvisin takassa – kunhan joku vaan ensin pilkkoisi ne pienemmiksi pölleiksi ja hakkaisi kirveellä haloiksi.

Comments are closed.